perjantai 21. lokakuuta 2011

valoja ja pimeää



Yöllinen kaupunki on täynnä erilaista valoa: kodin valoa, katulamppujen valoa, joen valaistusvaloa, liikennemerkkien valoa, hälytysajoneuvojen valoa, autojen valoa, pyöräilijän
lampun valoa. veden pintaan heijastunutta valoa. Sekä pimeää, täysin mustaa.
Mikä valo on pyhää? Mikä valo pahaa?

9 kommenttia:

  1. Minulla on tällä hetkellä uskomaton etuoikeus astua kotioveltani suoraan metsään. Ei katuvaloja, ei valoa naapurista. Tähtitaivas on valtava. Entinen kaupunkilaislikka näkee ensimmäistä kertaa Linnunradan selvästi. Ei enää ole ollenkaan kummallista, että keinovalottomina aikoina on palvottu taivaankappaleita.

    VastaaPoista
  2. Kioton yössä hiippaillessani oli jännittävää kuinka temppelit oli valaistu ja ihmiset herättelivät jumaluuksia soittamalla kumeita kelloja keskellä läpitunkematonta pimeyttä. Temppelit loistivat kuin majakat ja poluilla suunnisti etsien aina seuraavan valoja; oli helppo uskoa henkiin. Pidän kuvasi ideasta, sitä voi käännellä ylösalaisin niin, että taivas ja maa (tai vesi) vaihtavat paikkaa ja saa miettiä mikä on oikeinpäin: tulee Liisa Ihmemaassa-fiilis.

    VastaaPoista
  3. Kaupungissa pimeäkin koetaan pelottavampana, Eeva, linnunradan voi nähdä/kokea vain niissä oloissa missä olet. En minäkään sitä ihmettele, että taivaankappaleita on palvottu. Linnunrata antaa vähän toiset mittasuhteet.

    VastaaPoista
  4. Heidi, tuo ei tullut mieleenkään että sen voisi kääntä ylösalaisin...

    Jumaluuksien herätteleminen pimeässä yössä kuullostaa aika jännältä, ja vaikka henkien palvontaa voi pitää pakanallisena puuhana, niin eikö se ole kuitenkin pyhää?

    VastaaPoista
  5. Kyllä, ehdottomasti; tässä palataan pyhyyden määritelmään, eli mikä toiselle on pyhää voi toiselle olla pakanallista. Shintolaisuudessa jumaluutta on kaikessa: on haastavaa yrittää todella ymmärtää maailmaa ja arvoja toisen kulttuurin näkökulmasta.

    VastaaPoista
  6. Omia "pyhyyden kokemuksia" miettimällä saa aika nopeasti kiinni pyhän ulottuvuuden subjektiivisuudesta ja voi hienosti väistää kysymyksen "Onko tämä pyhää vai pakanallista puuhaa?", sillä henkilökohtaista kokemusta alleviivatessa koko kysymys osoittautuu muutenkin melko turhaksi.

    Eevan ovenavaus ja linnunradan näkeminen on laadullisesti yhtä pyhää kuin TV7:n ohjelmisto jollekin toiselle. Itse olen kokenut ihokarvojeni nousevan pystyyn ihmetyksestä ja ollut jotenkin "pyhässä mielentilassa" niin kirkossa istuessani (vaikka "pakana" olenkin), snorklatessani ja esimerkiksi tavatessani ensi kertaa hyvän ystäväni juuri syntyneen pienokaisen.

    Pyhä ja paha ovat siis tiloina sekä sekä ulkoisia ja rajattuja sekä sisäisiä ja abstrakteja. Henkilökohtaisella tunteella on näissäkin iso osansa. (Huvittavana esimerkkinä mainittakoon Tuomiokirkon lattian alla olevat haudat: joka kerta kun oppilasryhmälle kertoo heidän itse asiassa seisovan hautojen päällä he alkavat välittömästi nostella jalkojaan ja tuijottaa lattiaan --> "neutraali" alusta muuttuukin pienestä faktasta varsin pyhäksi...)

    VastaaPoista
  7. Pyhään tai pahaan valoon liittyviä mielikuvia tulee helposti mieleen monenlaisia. Elävä liekki on monelle pyhää valoa, esimerkkinä ortodoksien mehiläisvahasta valmistetut tuohukset, joita poltetaan ikonien edessä. Myös auringon, kuun ja tähtien valo koetaan usein pyhänä. Kauhuelokuvakuvastoon on toisaalta vakiintunut pahaenteinen kuutamomaisema, jossa synkät pilvet ajelehtivat kalpean kuun editse.

    Valon kovuus ei liitä sitä mielikuvissa yksiselitteisesti pyhään tai pahaan. Raamatun kertomuksissa jumalallinen valo on usein kirkasta ja sokaisevaa. Samanlaista kuin kuulustelukertomusten valo, joka sokaisten kuulusteltavan jättää vastapuolen pimeyden turviin. Pehmeä luonnonvalo mielletään varmaankin helposti pyhemmäksi kuin vaikkapa raaka, vihertävänsävyinen loisteputkivalo. Illan hämärä voi tuntua tunnelmalliselta, mutta hetken päästä pimeys on jo pelottavaa. Öisessä kaupungissa katulamppujen keinovalo tuo monelle turvallisuuden tunteen.

    Myös valon synnyttämä pyhän tai pahan kokemus on subjektiivista ja tilannesidonnaista. Esimerkiksi uuden päivän alkamiseen auringon noustessa voi jossain hetkessä liittyä pyhyyttä, mutta toisinaan taas päivä voi sarastaa julmana…

    VastaaPoista
  8. Toisaalta uuden päivän sarastus, aamun valo voidaan kokea armona. "Joka aamu armo uus", sanoo Raamattu.

    Aamunsarastuksen voi myös ajatella olevan tietoisuuden valoa. Aamunvalo tekee meidät tietoisiksi omasta itsestämme, teoistamme, ja osastamme täällä. Se voi olla mitä tahansa.

    Kukaan ei kuitenkaan väitä yötä päiväksi eikä päivää yöksi. Tässä on minusta myös hyvän ja pahan ero. On olemassa asioita jotka kaikki ihmiset kokevat yksiselitteisesti pahaksi tai hyväksi.

    Kun on vastasyntyneen kanssa kasvokkain, on minusta kohdannut Pyhän. Pyhimmän mitä elämässä on, mitä se voi antaa.

    VastaaPoista
  9. Jeminan esittämä kysymys pyhän kokemuksen rajaamisesta oikeanlaiseen ja vääränlaiseen tulkintaan vaikuttaa minunkin mielestäni melko merkityksettömältä. (Kokea pyhä pyhästi!)

    Ajatus pyhän kokemisesta subjektiivisena ilmiönä ei saa kuitenkaan rajata pyhän kokemusta asiaksi, joka olisi siksi täysin vertailukelvoton muihin vastaaviin kokemuksiin. Yksilökokemusten eroavaisuuksista huolimatta uskon, että on mahdollista koota erilaisista pyhäkokemuksista yhteneviä piirteitä. Mahtaisiko tulla muuta kuin sekaisia adjektiiveja, mutta siitä huolimatta ehkä yhteneväistä linjaa olisi havaittavissa

    VastaaPoista