Näin Halloweenin aikaan huomio kiinnittyy pelottaviin aiheisiin: syksyn pimenneet illat, sateen aavemainen ääni, kammottavat halloweenkoristeet... muoviset hämähäkit, lepakot ja aaveet. Postiluukusta tipahtaa tuotettu ja viimeisen päälle hiottu katalogi kammotuksista. Kaupan ikkunassa irvistelee alennuksessa oleva halpatuontikummitus. Kulttuurimme on onnistunut popularisoimaan kauhun, noidat, aaveet ja ihmissudet löytyvät kaikki myös hauskoina hupituotteina, vampyyrit ovat nousseet ehdottamiksi hittituotteiksi joiden avulla voi myydä oikeastaan mitä tahansa. Entinen suhtautuminen rauhattomia sieluja kohtaan on kokenut valtaisan mullistuksen.
Itse olen suuri kuvitteellisen kauhun ystävä. Varsinkin ”fantasiakauhun”, yliluonnollisia olentoja sisältävän tarinan, kirjat, elokuvat ja pelit ovat minusta kiehtovia, mutta varsinaisesti todelliseen elämääni niiden aiheet eivät kuulu. Pelottavat olennot saavat riehua vapaasti valkokankaalla ja kirjansivuilla, mutta lasken ne kuuluvaksi fantasiamaailmoihin todellisen maailman sijaan. Todellisessa elämässä pelkään aivan jotakin muuta kuin esimerkiksi kimmeltävän vampyyrin kohtaamista. Todellisen pelkoni aiheet ovat paljon konkreettisempia, kuten vaikkapa vakavasti sairastumista, liikenneonnettomuuksia tai sotaa. En pidä tätä mitenkään pahana asiana, paremminkin se loen sen luonnollisena, hyväksyttynä näkemyksenä asioista.
Halloween koristeita ripustaessani mietin väkisinkin menneen ajan pelkoja. Kurpitsalyhdyn tarinaa, kansanuskon vampyyreja ja kummituksia... Joskus niihin on suhtauduttu hyvin eri tavoin kuin nykyään. Joskus levotonta sielua on saatettu pitää hyvinkin pyhänä ja myös pahana. Onko yliluonnollinen paha ja pyhä menettänyt merkityksenä nykykulttuurissamme? Onko nykyään merkitystä muulla kuin muovisella markkinataloudella?
Voidaan tietenkin kysyä, mitä pyhällä tässä tarkoitetaan? Tarkoittaako se, että jokin kaupallistuu, popularisoituu, menettää uskottavuuttaa välttämättä sitä, että se menettäsi merkitystään/pyhyyttään? Eikö toisaalta ole niin, että jollain oudolla tavalla kaikki nuo muovihärpäkkeet ovat osa elämää samoin, kun ne ovat olleet joskus aiemminkin? Ja toisaalta: onko koskaan uskottu? Siis todella uskottu? Vai onko niin, että meillä on tarve tänä päivänä uskoa, että jossain menneisyydessä on aika, jolloin todella uskottiin - että meidän aikamme on kadottanut jotain? Keskiaika puhtaan uskon aikana... Antiikki jumalten ohjaamana... Mesopotamia menneisyyden paratiisina. Tarvitsemmeko aina ajatuksen menetetystä paratiisista - ajasta, jolloin elämällä oli muovia syvällisempi merkitys? En osaa vastata kysymykseen. Mutta sen tiedän, että sata vuotta sitten ihmiset uskoivat myös ihan tosissaan, että kaupallisuudessa, reklaamihelvetissä ja kaiken modernisuuden harmaudessa oltiin varmasti saavutettu surkeuden lakipiste. Ihailtiin mennetty maailmaa - sitä aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja ihmiset uskoivat. Raha ei ratkaissut.
VastaaPoistaEikö muovinenkauhu ole aikamoista keinokauhua, erotuksena todellisista peloista, kauhuista? Tosin aivan varmasti peloilla "leikkiminen" on kuulunut ihmisen olemukseen kaikkina aikoina.
VastaaPoistaSuomalaiseen kulttuuriin kuulunut Kekri (kts. suomalaisen kirjallisuuden seuran sivustot: http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/).
Nykyisin syksyn juhlassa yhdistyvät:
1. irlantilaisten yhdysvaltoihin viemä tuliainen: samhai (jonka amerikkalaien versio on hallowen)2.Kristinuskon levittäydyttyä keriin/samhai -juhlaan sekoittui kristillisiä aineksia ja se nimettiin "All Hallow’s Day:ksi" eli kaikkien pyhien päivä, ja juhlaa edeltävää iltaa alettiin kutsua nimellä "All Hallow’s Eve eli kaikkien pyhien aatto".(sks:n sivut).
Suomalaisittain siis: Pyhäinmiesten päivä, nykyisin Pyhäinpäivä joka on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Sitä vietetään samoihin aikoihin kuin Samahai-Kekri-Hallowen juhlia, ja ne sekoittuvat toisiinsa, sekä tietenkin mukana häärii Pyhät Markkinavoimat.