keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pohdintoja pyhästä ja pahasta näyttämöllä

Sateenkaarilippu harteillaan heiluva Isä Nitro, näyttämölle pelmahtava apostoli Paavali, omantuntonsa ja mielipiteidensä kanssa sekoileva kristillisdemokraattien kansanedustaja Hellevi Teräs, raamatuntekstien riepottelua kyseenalaistuksineen ja vaihtoehtoisine tulkintoineen… Muiden muassa tätä kaikkea oli viime lauantaina 24.9. Suomen Kansallisteatterissa näkemäni Pirkko Saision anarkistinen musiikkifarssi Homo! Joillekin nämä näyttämöllä nähdyt tilanteet mitä ilmeisimmin olivat liikaa, ja osa yleisöstä heittikin takin niskaansa väliajan koittaessa. Kokivatko he, että heidän omaa pyhäänsä oli loukattu?

Saision veret seisauttavassa teoksessa erilaiset käsitykset pyhästä ja pahasta näyttäytyvät erityisen voimakkaasti, mutta kuitenkaan Saision kerronnalle mikään ei ole pyhää; ”Se, mitä ei voi sanoa, on pakko sanoa”, toteaa kirjailija-ohjaaja käsiohjelmassa. Toisin sanoen siis kaikesta on voitava keskustella. Homo! on juuri esimerkki siitä, että taide on mitä erinomaisin väline tuon keskustelun käyjäksi ja virittäjäksi. Ennen kaikkea Saision teos on ajattelultaan monitahoinen ja rikas. Ilmeisesti juuri tämä joitakuita sitten loukkasi, kun ketään tai mitään ei pahemmin kumarreltu. Täytyy myöntää, että Saision tapa näyttämöllistää asiat on jokseenkin provokatiivinen, mutta juuri siksi tehokas, ja lisäksi ajatukset provokaatioiden takana ovat suorastaan nerokkaita, jolloin osoitetaan myös noiden provokaatioiden tarkoituksenmukaisuus. Kovasti kristillisdemokraattien Päivi Räsästä muistuttavan Hellevi Teräksen hahmossa muun muassa kyseenalaistetaan Raamatun toimivuus elämänohjekirjana nykymaailmassa, kun hän esimerkiksi sanoo vastustavansa homoseksuaalisuuden toteuttamista, koska Sanassa sanotaan niin, mutta samaan hengenvetoon hänen miehensä Veijo toteaa, että heidän perheessään ei kuitenkaan kivittämisestä pidetä, joka sekin löytyy Raamatusta rikosten rangaistusmuotona. Toisaalta Isä Nitro – jonka esikuvaa ei liene vaikeaa arvata – saapuu taivaallisille portaille ilmoittaen, että on juuri tulossa siunaamasta kauppakeskusta, millä viitataan sen epäloogisuuteen, mitä voi siunata ja mitä ei. Vaikka jotkut kokivat tällaisen loukkaavana, toimivat nämä Saision oivaltavat huomiot ennen kaikkea herättelijöinä: ovatko asiat yhteiskunnassamme nyt kuitenkaan aivan loogisella ja oikeudenmukaisella mallilla?


Monilla näytelmää näkemättömillä saattaa olla käsitys, että Homo! on puolueellinen homovähemmistöä kohtaan, jolloin homoseksuaalien omat näkemykset esitetään pyhinä ja homoseksuaalien ja/tai heidän oikeuksiensa vastustajien näkemykset pahoina. Näin ei kuitenkaan ole, sillä näytelmässä ei säästellä ketään. Esimerkiksi musiikkifarssin loppupuolella, jolloin homot ovat perustaneet oman paratiisinsa, Homolandian, toteaa eräs hahmoista: ”Nyt, kun kaikki hyväksyvät homot, eivät homot hyväksy enää ketään”. Toisin sanoen sen sijaan, että Homo! kehottaisi ajattelemaan jostakin asiasta tietyllä tavalla, pyhänä tai pahana, se peräänkuuluttaa rohkeutta itsenäiseen, auktoriteetteja kumartelemattomaan ajatteluun, jossa rohjetaan pohtia asioita valtavirrasta poikkeavillakin tavoilla ja mahdollisesti myös muuttaa käsityksiä pyhästä ja pahasta. Keskeistä siis on, ettei asioita kannata ottaa vastaan sellaisinaan, vaan niistä on syytä ottaa selvää ja vasta sitten muodostaa mielipiteensä. 


Vaikka Saision teoksen keskiössä on homoseksuaalisuus, on se kokonaisuudessaan lopultakin kannanotto ylipäätään suvaitsevaisuuden puolesta; se tarttuu muiden muassa myös maahanmuuttokysymykseen ja muslimikulttuuriin. Vaikka meillä jokaisella on oikeus käsityksiimme pyhästä ja pahasta, ei se tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi ajatella samoista asioista toisin. Ja sitä, että se ”joku muu” tekee niin, olisi opittava kunnioittamaan, sillä karu tosiasia on, että meidän vain on osattava elää täällä maan päällä toistemme kanssa. Se, onko sitten Saisio unohtanut tuon kunnioituksen, on mielestäni kysymyksenä epärelevantti, koska näkemykseni mukaan Homo!ssa puhuu taiteen kieli eikä niinkään Pirkko Saisio. Näytelmässä varmasti esitetään Saision omia mielipiteitä, mutta niin esitetään myös sellaisia, joita Saisio tuskin allekirjoittaisi – ja kaikkea tätä käsitellään samanlaisella reippaalla otteella, mitään säästelemättä. Taiteella on oltava oikeus tuoda esille sellaistakin, mikä ei välttämättä aivan jokaista meistä miellytä. Mielestäni suvaitsevaisuus on sitä, että sen rinnalla, kun pidämme yllä käsityksiämme pyhästä ja pahasta, säilytämme hämmästelevän avoimuutemme maailmaa, ihmisiä ja toistemme näkemyksiä kohtaan. Näin on mahdollista huomata, että toisinaan asioista voi löytää jotakin uutta, ja ehkäpä sen myötä omat näkemykset saattavat olla myös muuntautumiskykyisiä, kuka ties. Siinä piilee maailmamme rikkaus. 

8 kommenttia:

  1. " ... meillä jokaisella on oikeus käsityksiimme pyhästä ja pahasta, ei se tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi ajatella samoista asioista toisin."

    Ilman muuta noin, mutta ketä rakkaus voisi loukata?

    VastaaPoista
  2. Niinpä niin, sitä minäkin olen miettinyt ja hämmästellyt. Viimeaikaisten homokeskusteluiden yhteydessä on kuitenkin tullut esille, että mitä ilmeisimmin kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välinen romanttinen rakkaus taistelee joidenkin ihmisten "pyhää" rakkauskäsitystä vastaan, eli sitä käsitystä vastaan, että heteroseksuaalinen romanttinen rakkaussuhde on ainoa oikea ja mahdollinen. On olemassa edelleen ihmisiä, jotka pitävät homoseksuaalisuutta sairautena tai syntinä, joka tulee kitkeä maailmasta pois.

    VastaaPoista
  3. "On olemassa edelleen ihmisiä, jotka pitävät homoseksuaalisuutta sairautena tai syntinä, joka tulee kitkeä maailmasta pois."

    Onkin nimenomaan huomattava, että homous tuntuu asettuvan niin pahasti vastaan joidenkin ihmisten aatemaailmaa, että he kokevat tarpeelliseksi taistella muidenkin homoutta vastaan. Ihmisiä, joille ei riitä se, että ovat itse säästyneet homoudelta. Tämä todella vaatii vahvan käsityksen Pyhästä taakseen. Eli miksi ja minkä puolesta silloin homoutta oikeastaan vastustaa, kun on itse siltä "säästynyt"?

    Ovatko tällaiset henkilöt vain pyyteettömästi pelastamassa muita homouden kynsistä? Vai ovatko he ehkä huolissaan jopa koko ihmiskunnan kohtalosta? Tällöinhän homovastaisuutta voisi verrata vaikkapa vihreiden arvojen puolustamiseen, jos kerran molemmilla yritetään varmistaa ihmiskunnan hyvä tulevaisuus.

    Joka tapauksessa aatemaailmat menevät tällöin niin pahasti ristiin, että rakkaus tosiaan voi loukata. Vähän samaan tapaan kuin ankaruudessaankin hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka kieltävät lapsilta kaiken huvin. Tietenkin asia on aivan toinen, jos homovastainen kokee muiden homouden olevan uhka hänelle itselleen. Eli, jos muiden homous vie vaikka hänen oman taivaspaikkansakin, jolloin hän taistelee homoutta vastaan oman etunsa, ei rakkauden, eikä Pyhän tähden. En vain ihan pysy itse moisen logiikan perässä...

    VastaaPoista
  4. "Kansallisteatterin lipunmyynnissä Saision näytelmä on poikinut erikoisen ilmiön. Osa asiakkaista ei ole pystynyt sanomaan "homo" ääneen." (http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/09/pirkko_saisio_teki_homoista_farssin_2868891.html)
    Ilmeisesti pahuuden lisäksi joillekin homous on suorastaan tabu?

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Absurdia, todella:
    "Perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon mielestä työnantajan tulisi voida tietää työntekijän seksuaalinen suuntautuminen"
    Ks:
    http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaisten+Niikko+Homoudesta+pit%C3%A4isi+kertoa+ty%C3%B6nantajalle/a1305546206485

    VastaaPoista
  7. (jostain syystä en saa kommenttia läpi, joten yritän uudestaan)

    Fundamentalistikristityt ovat pieni ja suuriääninen joukko jonka argumentit tunnetaan ja tiedetään. Se on raamattu, pyhä kirja, ja siitä poimitut lauseet. Ja jotka eivät kai isolle osalle suomalaisista ole kovinkaan tuttuja tai merkityksellisiä, tässä yhteydessä.

    Mutta eihän tämä fundamelistikristittyjen joukko säädä esimerkiksi Suomen lakeja? Useimmat puolueet ovat sallineet kansanedustajilleen vapauden äänestää avioliittolakiasiassa omantuntonsa mukaan. En voi millään uskoa, että kaikilla jotka vastustavat esim avioliittolain uudistamista, voi olla perusteluna konservatiivinen kristillinen usko. Tai sitten meillä on eduskunnassa kaappifundamentalisteja.

    VastaaPoista
  8. Anna-Riikka kirjoitti...
    "Kansallisteatterin lipunmyynnissä Saision näytelmä on poikinut erikoisen ilmiön. Osa asiakkaista ei ole pystynyt sanomaan "homo" ääneen."

    Olisipa mielenkiintoista saada tietää tarkemmin että minkälainen ihminen, joka pelkää sanoa sanan "homo" haluaa mennä katsomaan näytelmän jonka tietää varmasti olevan kyseisestä aiheesta kärkevää materiaalia täynnä? Voin kuvitella, että ihmiset itse asiassa pelkäävät loukkaavansa jotakuta käyttämällä tuota sanaa puheessaan yleisesti, mutta tässä yhteydessä tämä on jo varsin äärimmäinen ilmiö. Tuskin kukaan itselleen pahaa pelkää aiheuttavansa (salama iskee?) sanomalla sanan ääneen, ja jos pelkääkin, ei varmasti mene moiseen näytelmään katsojaksi... Jos näytelmän nimi olisi ollut maltillisemmin "Homoseksuaali.", olisikohan se ollut helpompi sanoa ääneen?

    VastaaPoista