Näin Halloweenin aikaan huomio kiinnittyy pelottaviin aiheisiin: syksyn pimenneet illat, sateen aavemainen ääni, kammottavat halloweenkoristeet... muoviset hämähäkit, lepakot ja aaveet. Postiluukusta tipahtaa tuotettu ja viimeisen päälle hiottu katalogi kammotuksista. Kaupan ikkunassa irvistelee alennuksessa oleva halpatuontikummitus. Kulttuurimme on onnistunut popularisoimaan kauhun, noidat, aaveet ja ihmissudet löytyvät kaikki myös hauskoina hupituotteina, vampyyrit ovat nousseet ehdottamiksi hittituotteiksi joiden avulla voi myydä oikeastaan mitä tahansa. Entinen suhtautuminen rauhattomia sieluja kohtaan on kokenut valtaisan mullistuksen.
Itse olen suuri kuvitteellisen kauhun ystävä. Varsinkin ”fantasiakauhun”, yliluonnollisia olentoja sisältävän tarinan, kirjat, elokuvat ja pelit ovat minusta kiehtovia, mutta varsinaisesti todelliseen elämääni niiden aiheet eivät kuulu. Pelottavat olennot saavat riehua vapaasti valkokankaalla ja kirjansivuilla, mutta lasken ne kuuluvaksi fantasiamaailmoihin todellisen maailman sijaan. Todellisessa elämässä pelkään aivan jotakin muuta kuin esimerkiksi kimmeltävän vampyyrin kohtaamista. Todellisen pelkoni aiheet ovat paljon konkreettisempia, kuten vaikkapa vakavasti sairastumista, liikenneonnettomuuksia tai sotaa. En pidä tätä mitenkään pahana asiana, paremminkin se loen sen luonnollisena, hyväksyttynä näkemyksenä asioista.
Halloween koristeita ripustaessani mietin väkisinkin menneen ajan pelkoja. Kurpitsalyhdyn tarinaa, kansanuskon vampyyreja ja kummituksia... Joskus niihin on suhtauduttu hyvin eri tavoin kuin nykyään. Joskus levotonta sielua on saatettu pitää hyvinkin pyhänä ja myös pahana. Onko yliluonnollinen paha ja pyhä menettänyt merkityksenä nykykulttuurissamme? Onko nykyään merkitystä muulla kuin muovisella markkinataloudella?
